Kanalasta kaivokseen – esittelyssä Account Manager & Strategist Valtteri Mäkelä

Jes! Löysin tieni toimistoon, joka on jo pari vuotta vetänyt puoleensa sen huokuman työilmapiirin, arvomaailman ja tuloksellisen tekemisen perusteella.

Jo lapsena haaveilin tuolloista kivikokoelmaani kerryttäessä työpaikasta kaivoksessa. Lähelle päästiin, kun joululahjaksi sain paiskata toimarimme Iiron kanssa virtuaalisesti kättä uuden työpaikan merkeissä. Paras paketti sitten junnuvuosien Rock Raiders -legojen!

Olen siis Valtteri Mäkelä, Turun kauppakorkeasta valmistunut kauppatieteiden maisteri. Pääaineeksi valitsemassani markkinoinnissa meikäläistä ovat aina kiehtoneet tilaisuudet jalostaa luovuudesta mahdollisuuksia. Samalla itseäni on inspiroinut myös sen voima muuttaa paitsi asiakkaiden maailmaa myös koko yhteiskuntaa paremmaksi.

Kyllä! Näen, että tekoihin pohjautuvassa markkinointiviestinnässä on habaa ratkoa yhteisiä ongelmiamme. Brändeille tällaisessa merkityksellisessä otteessa piilee samalla myös suuria mahdollisuuksia erottua viestitulvasta edukseen.

Markkinointihan on maailman tarpeiden tutkimista ja niihin vastaamista. Nyt tarpeet ovat muuttuneet siten, että yritysmaailman on alettava käymään vuoropuhelua yhteiskunnan kanssa, sillä sellainen toiminta, joka ottaa enemmän kuin antaa, fossiloituu kovaa vauhtia. On ilo auttaa asiakkaita louhimaan potentiaalinsa esiin 2020-luvun maailmasta!

Takaisin Turkuun

Viime vuonna ammatillinen työkaluarsenaalini laajeni, kun näkemystä nokittiin Helsingistä matkaevääksi viestinnän ja strategiatyön parissa muutostoimisto Ellun Kanojen vuoden mittaisessa HarkKana-ohjelmassa. Syntyperäisenä salolaisena isolle kirkolle lähdettäessä oli luonteva muuttaa Laajasaloon. Vaan jokin veti takaisin huuhtomaan Aurajoen rannoilta kultaa.

Uusi työni Louhoksella tulee yhdistelemään juuri niitä puolia, jotka ovat itselleni työssä tärkeitä ja sisäisesti motivoivia. Account Managerin & Strategistin työtehtävissä pääsen muun muassa myymään ja hiomaan brändeille timanttisia strategioita markkinoinnin ja viestinnän saralla – toisin sanoen palvelemaan monipuolisesti asiakkaita saavuttamaan haluamaansa!

Uskonkin vahvasti viestinnän rooliin maailman parhaana muutostyökaluna – mitä ikinä halutaankaan edistää! Tuskin maltan odottaa, että päästään yhdessä vauhtiin. Vierivä kivi ei sammaloidu. Rock n’ roll!

Tutustutaanko lisää vaikka LinkedInissä

Valtteri Mäkelä 
Account Manager & Strategist 
040 572 4638
valtteri.makela@louhosdigital.fi