Louhoksen perustajajäsen Seppo palkittiin Kaarina-mitalilla

Louhoksen perustajajäsen Seppo palkittiin Kaarina-mitalilla

Vuodesta 2016 lähtien eli firman perustamisesta saakka Louhoksella (entinen Viestintäliiga) mukana ollut Seppo-koira sai ikimuistoisen palkinnon.

Louhoksen Senior Community Cheese Manager Seppo (sekä kollega ja iskä Petteri Poukka) palkittiin Kaarina-mitalilla maanantai-iltana Kaarina-talossa pidetyssä lähes kolmetuntisessa juhlatilaisuudessa.

14-vuotias Seppo teki puolen tunnin täsmäpiipahduksen kuvankauniiseen Kaarina-taloon ja sai raikuvia suosionosoituksia. Paikalla oli ainakin parisataa ihmistä. Mitalin noutamisen, lukuisten rapsutusten ottamisen, herkkupaljoen popsimisen sekä yhteiskuvissa poseeraamisen jälkeen pikkupapparainen lähti takaisin kotiin lepäilemään. Poukka toimi kuskina.

Kaarina-mitalin saamisen edellytyksenä on, että asianomainen on ansiokkaasti toiminut Kaarinan kaupungin ja kaarinalaisten hyväksi sekä tehnyt myönteisellä tavalla kaupunkia tunnetuksi.

Sepon päivityksissä ja visiiteissä tuodaan vahvasti esille muun muassa Kaarinan luontoa ja sen kauneutta. Lisäksi Seppo on tehnyt visiittejä paikallisissa suosikkipaikoissa, kuten Tuorlan Majatalossa sekä mielenterveyttä ja hyvinvointia edistävässä Kohtaamispaikka Kiesissä.

Kaarina-mitaleita on jaettu vuodesta 1998 lähtien.

Louhoksen perustajajäsen Seppo palkittiin Kaarina-mitalilla Louhoksen sisältöjohtaja ja perustajaosakas Petteri Poukka änkesi jälleen mukaan, kun Seppo palkittiin.

Seppo nauttii eläkepäivistään Kaarinassa

Sepon siivellä tähänkin palkitsemistilaisuuteen ängennyt Poukka oli palkinnosta mielissään.

”Isot kiitokset kaarinalaisille äänestäjille! Muutettiin perheen kanssa karvan alle kolme vuotta sitten Kaarinaan ja tykätään kyllä kovasti. Kaarina valikoitui asuinpaikaksemme varsinkin sen takia, että pieni tyttäremme saisi turvallisen paikan kasvaa ja Seppo puolestaan saisi luonnonläheiset huudit viettää elämänsä viimeiset vuodet. Pikkupapparainen nauttii!” ilakoi Poukka.

Eläkepäiviään Kaarinan kauniilla ja seesteisillä seuduilla viettävä Seppo on tullut viimeisen vuosikymmenen ajan tullut tunnetuksi sosiaalisesta mediasta, missä hän nauttii suursuosiota. Karvapojalla on eri kanavissa reilusti yli 100 000 seuraajaa.

Lisäksi Seppo on tunnettu erilaisista hyväntekeväisyystempauksistaan sekä vapaaehtoistöistään yksinäisten ikäihmisten parissa. Seppo on kahminut vuosien aikana muitakin erilaisia palkintoja, sillä hän toimi muun muassa Mielenterveyden keskusliiton valitsemana Hyvän mielen lähettiläänä.

Onnittelut, Seppo!