Seppo-kalentereilla kerättiin 3560 euroa Ensi- ja turvakotien liitolle
Petteri Poukka
Perinteikäs vuosikalenteri Louhos Digitalin koiraosakas Seposta oli taas suosittu. Keräsimme kalentereiden avulla 3 560 euroa Ensi- ja turvakotien liitolle.
Monissa hyvän mielen tempauksissa mukana ollut somesta tuttu Seppo-koira ilostutti jälleen fanejaan. Louhoksen, Ifolorin sekä Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) yhteistyön seurauksena ihmisillä oli mahdollisuus hankkia Seppo-kalenteri 2024.
Jokaisen kalenterikuukauden kohdalla on Seppo-kuva, seppomainen mietelause, nimipäivät, viikkonumerot ja seppomaisia erikoispäiviä. Jokaisesta kalenterista ohjattiin viisi euroa hyväntekeväisyyskohteeseen, joka oli tänä vuonna ETKL:n lapsiperheköyhyyttä tukeva työ.
Kalentereita myytiin 712 kappaletta eli lahjoitettavaksi summaksi muodostui 3 560 euroa.
Ensi- ja turvakotien liitto tekee tärkeää työtä
Ensi- ja turvakotien liitto on valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä. ETKL auttaa lapsiperheitä kuormittavissa tilanteissa ja ennaltaehkäisee tilanteita, jotka ovat vaarassa kärjistyä.
ETKL auttaa myös lähisuhdeväkivaltaa kokeneita ihmisiä kaikissa elämänvaiheissa ja auttaa katkaisemaan väkivallan kierteen. Vuonna 2022 ETKL auttoi yli 23 000 apua hakevaa, usein vaikeassa elämäntilanteessa olleita perheitä.
"Seppo-pikkupapparaisen johdolla saimme taas kerättyä mukavan summan rahaa tärkeään kohteeseen. Yhteistyö Ifolorin kanssa oli tuttuun tapaan hyväntuulista ja jouhevaa. Suurin kiitos lähtee tietysti kaikille kalenterin ostaneille, jotka olivat mukana tekemässä hyvää, jess!" kommentoi Sepon iskä ja Louhoksen yksi perustajista Petteri Poukka.
”Seppo on ihana, oikea hyvän mielen lähettiläs ja tämä yhteinen hyväntekeväisyystempaus on ollut tärkeä osa joulun odotusta meille ifolorilaisille jo usean vuoden ajan. On hienoa tehdä jotain tällaista yhdessä!” ilakoi puolestaan Ifolorin Päivi Pietarinen.
Näitä kohteita Seppo-kalentereiden tuotoilla on vuosien varrella autettu
Invalidiliiton Avustajakoirat
Mielenterveyden keskusliitto
Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry
Lastenklinikoiden kummit ry
Ensi- ja turvakotien liitto (ETKL)
Kiinnostaako sinua tai yritystäsi hyvän mielen tempaukset ja heikommassa tilanteessa olevien auttaminen? Älä epäröi ottaa yhteyttä Sepon iskään, jonka yhteystiedot ovat tuossa alapuolella.