Morjens! Mä olen Niko Niinivirta Suomen Turusta. Louhoksen kasvua tukemaan ja asiakkaita auttamaan ilmestynyt myyntiheppu.
Ennen Louhokselle tuloa oon työskennellyt asiakaspalvelu- ja myyntirooleissa Lowellilla, missä on väistämättä oppinut, miten erilaisissa tilanteissa me ihmiset täällä ollaankaan, vaikka se ei päälle päin aina näy. Sen lisäksi mulla on oma yhden henkilön valokuvausyritykseni ja välillä työskentelen Turun kaupungin vammaispalveluilla henkilökohtaisena avustajana.
Viestinnän ja markkinoinnin saralla kokemus rajautuu lähinnä henkilökohtaiseen tekemiseeni somessa, missä tosin olen keskittänyt valtaosan resursseistani taisteluun turkulaisuuden, piispanmunkkien ja huonojen puujalkavitsien puolesta. Siksi olen älyttömän innoissani päästessäni oppimaan alasta ihan oikeasti ammattilaisten kanssa!
Oon luonteeltani enemmän tunne- kuin järkivetoinen tyyppi, ja sen vuoksi myyntityö varmaan vetääkin puoleensa. Ei kai sitä kukaan järkevä teekään. Myyntityö kun takaa varmasti aina suuria tunteita niin onnistumisten kuin pettymystenkin saralla. Ja juuri viestinnän ja markkinoinnin parissa niitä suuria tunteita saa tavoitella yhdessä asiakkaiden kanssa.
Viimeisimpänä ennen Louhokselle astelua valmistuin ammattikorkeakoulusta tradenomiksi ja siellä tein opinnäytetyön myyntityöstä. Tärkeimpänä kärkenä opinnäytetyössäni oli se, miten myyjä voi parhaiten asiakkaitaan palvella, ja siitä kertyneitä oppeja aionkin hyödyntää täällä tulevien asiakkaitteni kanssa.
Jokainen puhelu on tsäänssi
Myynti ja asiakaspalvelu on jostain syystä kiehtonut siitä asti, kun on työelämään päässyt tutustumaan. Asiakaspalvelusta innostuin jo joskus pienenä koululaisena, kun sain perheemme mikrotukihenkilön tittelin itselleni ja aloin soittelemaan ongelmien ilmaantuessa silloisen Aurian asiakaspalveluun. Linjalla odottelin, että joku ATK-jumala testasi meidän internetin ja ilmoitti sen toimivan. Silloin aloin haaveilla, että noin hyvä mäki haluan isona olla, et voin puhelimessa vaan ratkoa muiden ongelmia.
Eniten tykästyin myyntityöhön aikanaan myydessäni lehteä, jota en ollut koskaan lukenut, ihmisille, joita en ollut koskaan tavannut. Eli puhelinmyynnissä, missä jokainen puhelu on tsäänssi ja jokainen tsäänssi on mahdollisuus.
Nykyään vapaa-ajalla mut löytää Raunistulan pelloilta muksun, puolisoni ja/tai koiramme Väinön kanssa. Ellen sitten ole Gatorade Centerillä suurien tunteiden äärellä Tepsin pelissä tai kotona myöskin suurien tunteiden ja yllättävänkin seinänkestävien pleikkaohjaimien äärellä videopelien parissa rentoutumassa.
Odotan innolla, että pääsen auttamaan asiakkaitamme!
Niko Niinivirta
Account Manager
040 825 6281
niko.niinivirta@louhosdigital.fi