Yksi Suomen suurimmista ruokakaupoista, Turun K-Citymarket Länsikeskus, uudistui perusteellisesti marraskuussa 2021. Louhos auttoi mestareiden kauppaa lanseerausmarkkinoinnissa, ja nopeasti yhteistyö laajeni kokonaisvaltaiseksi markkinointiviestinnän kumppanuudeksi.

Puhtia lanseeraukseen kohdennetun digimainonnan avulla

Lanseerausmarkkinoinnissa liikkeelle lähdetiin kirkastamalla uuden brändin tarinaa ja viestinnän äänensävyä. Tästä edettiin laatimaan digikanaviin painottuvaa lanseeraussuunnitelmaa. Digimarkkinoinnissa haltuun otettiin Facebook-, Instagram-, Google- ja Youtube-mainonta sekä ReadPeakin ohjelmallisesti ostettu natiivimainonta. Rakensimme sisältöjen kotipesäksi myös verkkosivut osoitteeseen kcmlänkkäri.fi.

Lanseerauskuukausien luvut puhuvat puolestaan. Etenkin natiivimainonnan teho teki asiakkaaseen vaikutuksen. Niinpä yhteistyö sai jatkoa myös lanseerauskampanjan jälkeen niin, että Louhos sai kunnian alkaa palvella Suomen ainutlaatuisinta ruokakauppaa ulkoistettuna markkinointikumppanina.

Timanttinen palkinto kovasta työstä

Joulukuussa 2022 reilun vuoden jatkunut yhteistyömme palkittiin myös Keskon toimesta. Citymarket-kauppaketju valitsi Länsikeskuksen kaikista Suomen Citymarketeista vuoden markkinoijaksi. Lämpimät onnittelut asiakkaallemme – tulkoon tunnustuksia lisää tulevaisuudessa!

“Louhos on meille sitoutunut ja innovatiivinen toimistokumppani. Louhoksen tiimi ei vain toteuta sitä, mitä asiakas pyytää, vaan kuuntelee asiakkaan briiffin tarkkaan ja jatkokehittää sitä omalla näkemyksellään. Näin Louhos jalostaa omalla digimaailman ammattitaidollaan kaupan ensiajatuksista mainioita toteutuksia ja tarjoaa meille myös proaktiivisesti ideoita.”
Juha Jylli – kauppias, K-Citymarket Länsikeskus

Kiinnostuitko?

Voisit olla kiinnostunut myös näistä