Saavutettavuus on laadukasta suunnittelua ja hyvää palvelua – haastattelussa saavutettavuusasiantuntija Marianna Österlund

Uudessa videosarjassa Louhos Digitalin ja tytäryhtiö Selko Digitalin asiantuntijoita istahti Louhoksen Juhani Koskisen kanssa juttelemaan kahvikupillisen verran niin digitaalisesta markkinoinnista, verkkosivukehityksestä, saavutettavuudesta kuin digipalveluiden myynnistä ja alan bisneksestä. Rabbit Visualsin studiolla kuvatuissa videoissa Petterin jälkeen seuraavana juttelemaan kävi saavutettavuusasiantuntija Marianna Österlund tytäryhtiö Selko Digitalin puolelta.
Saavutettavuus on digitaalisen maailman tasa-arvoa
Laihialla asuva Marianna Österlund omaksui paikkakunnalle tyypillisen nuukuuren jo 15 vuotta ennen sinne muuttoaan, vaikka Pohjanmaan murretta hän ei kuulemma onneksi puhu vieläkään. Marianna, joka tituleeraa itseään selkeyttäjäksi, on ollut Selko Digitalin matkassa joulukuusta 2021 lähtien, edeten työntekijästä aina osakkaaksi asti.
Marianna kertoo, että saavutettavuudessa on kyse siitä, että digitaalisessa ympäristössä toimitaan samalla tavoin kuin fyysisessäkin. Tämä tarkoittaa sitä, että luodaan palveluita, joita jokainen voi käyttää riippumatta siitä, käyttääkö henkilö apuvälineitä tai onko hänellä muita ominaisuuksia, jotka saattavat vaikuttaa käyttökokemukseen.
Juhanin kysyessä onko saavutettavuus ihmisoikeuskysymys, Marianna vastaa empimättä asian olevan vahvasti juuri näin. Samoin saavutettavuusasiantuntijana Marianna kumoaa yleisen harhaluulon, että saavutettava sisältö olisi tylsää tai huumorintajutonta.
"Eihän se pidä missään nimessä paikkaansa. Ehkä me myös omassa toiminnassamme yritetään osoittaa tämä väite vääräksi", Marianna sanoo.
Saavutettavuusauditointi tuo tietoa ja mielenrauhaa
Saavutettavuusauditointi on yksi Selkon merkittävimmistä palveluista. Mutta mitä se tarkoittaa ja mitä asiakas saa Selkon tarjoamasta saavutettavuusauditoinnista?
"Lyhyesti sanottuna mielenrauhaa ja tietoa", Marianna kiteyttää.
"Auditoinnin jälkeen asiakas tietää digipalvelunsa saavutettavuuden tilan. Löydämme lähes kaikki saavutettavuusongelmat, ja pystymme kertomaan, kuinka kriittisiä ongelmat ovat ja miten ne vaikuttavat käyttäjään."
Saavutettavuusauditointi on Mariannan mukaan vasta ensimmäinen askel.
"Jos et tiedä nykytilaa, on hankala tehdä mitään parannuksia. Saavutettavuus on jatkuva prosessi, jota pitää seurata säännöllisesti", Marianna huomauttaa.
Lainsäädäntö ja saavutettavuuden tulevaisuus
Saavutettavuustietoisuus on Mariannan mukaan muuttunut merkittävästi viime vuosina, ja hän näkee sen tulevaisuuden valoisana: saavutettavuus on cool juttu!
Marianna mainitsee myös uuden verkkokauppoja koskevan esteettömyysdirektiivin ja kertoo, että lainsäädäntöä päivitetään jatkuvasti. Hänen mukaansa lainsäädäntö määrittelee vain tekniset vähimmäisvaatimukset.
"Jos haluaa palvella kaikkia, kannattaa tähdätä korkeammalle”, Marianna sanoo.
Hän lisää, että verkkokauppoja koskee myös ilmoitusvelvollisuus. Verkkokaupan on ilmoitettava palvelunsa saavutettavuuden tila Traficomille, joka valvoo lainsäädännön toteutumista Suomessa. Ilmoitus tehdään Traficomin sivuille tulevan järjestelmän kautta lomakkeella.
Palkittu saavutettavuusasiantuntija
Mariannan intohimo saavutettavuuteen on tuottanut tulosta. Hän on saanut Suomen teknisen viestinnän yhdistyksen Tytti Suojanen -palkinnon PDF-tiedostojen saavutettavuutta käsittelevästä pro gradu -tutkielmastaan sekä esimerkillisestä toiminnastaan alan edistämiseksi. Palkintoperusteissa korostettiin hänen poikkeuksellista kiinnostustaan saavutettavuutta kohtaan sekä loistavasti onnistunutta teknisen viestinnän edistämistä.
Voit katsoa Mariannan haastattelun kokonaisuudessaan alta. Yllä mainittujen teemojen lisäksi Marianna kertoo haastattelussa myös arjestaan ja siitä, miltä tuntuu työskennellä kokonaan etänä toiselta paikkakunnalta käsin. Reilu 20 minuutin pituinen haastattelu sopii kaikille saavutettavuudesta, digitaalisista palveluista ja yhdenvertaisuudesta kiinnostuneille!