EN

Tervetuloa louhimaan!

Iiro Junnila

Ai että tekee höpöä. Viestintäliiga Oy osti alkuvuodesta Whitestone Oy:n liiketoiminnan ja päätimme heti, että molemmat yritykset halutaan yhteisen nimen ja brändin alle. Toimintojen sulauttaminen yhteen on onnistunut koronahässäkästä huolimatta varsin mukavasti, mutta nyt meillä on myös yhteinen nimi. Nyt me olemme valmiina uuteen nousuun. Nyt me olemme yhtä.

Meidät tunnetaan marraskuun 30. päivästä eteenpäin nimellä Louhos Digital. Uuden yhteisen nimen ja brändin lanseerauspäiväksi valikoitui meidän vahvan verkkokauppaosaamisemme ansiosta Cyber Monday, joka tunnetaan kansainvälisenä verkkokauppojen juhlapäivänä.

Osan mielestä vuodenvaihde olisi ollut loogisempi lanseerausajankohta, mutta halusin ottaa samalla vähän etukenoa kohti tulevan vuoden kasvua. Uskon, että uusi Louhos-brändimme ja ulostulomme on siinä määrin kiinnostava ja innostava, että tulemme tässä yhteydessä saamaan paljon tarjouspyyntöjä tulevilta asiakkailtamme.
 

Ei se brändi synny hihasta ravistamalla

Teemme työksemme paljon brändinrakennusta, mutta onhan se ihan eri lähtökohta miettiä uutta nimeä ja brändiä omalle rakkaalle lapselle.

Whitestonen juuret ovat jo 2000-luvun alussa, mutta yritys ei koskaan kovin isosti itseään markkinoinut. Viestintäliigan brändi saatiin verraten lyhyessä ajassa hyvin ihmisten tietoisuuteen, mutta tuon nimen taakse ei oikein keskeisessä osassa liiketoimintaa oleva verkkosivu- ja ohjelmistokehitysosaaminen istunut.

Perustimme kesäkuussa sisäisen brändityöryhmän, johon kuului kymmenen ammattilaista. Mietimme nimiä, hahmottelimme omaa positiotamme ja laajan osaamisemme keihäänkärkiä. Pidimme uudesta nimestä koko henkilöstön kesken äänestyksen, josta voittajaksi valikoitui ansaitusti Louhos Digital. Whitestonelta kaivettiin kiviteema, Viestintäliigasta kunnioitus suomen kieltä kohtaan.

Strategia sanoiksi, sanat teoiksi

Syyskuun alussa kokoonnuimme Kick Off -päiville pohtimaan strategiaamme, arvojamme ja yhteiskunnallista merkitystämme. Tapamme toimia oli koko jengin mielestä vahvasti asiakkaita auttava, ihmisläheinen ja ylimääräistä jargonia paheksuva. Siitä oli hyvä ammentaa.

Yhteisöllisyys on yksi keskeisistä arvoistamme. Yksinäisyyden poistamisesta ja yhteisöllisyyden lisäämisestä on tullut vuosien saatossa tiivis osa yrityskulttuuriamme ja toimintaamme. Näiden eteen olemme jo tehneet paljon asioita ja päättäneet tulevaisuudessa tehdä entistäkin isommin. Haluamme vilpittömästi tehdä kannattavan liiketoiminnan lisäksi parempaa maailmaa.

Samalla kun vastuullisuuden kulmakivet lukittiin, ­­alkoi muotoutua Louhoksen tarinallinen hissipuhe.

"Rakennamme yrityksille kaivoksia (verkkosivut, verkkokaupat), jotka ovat tyylikkäitä (graafinen suunnittelu) ja asiakkaidemme asiakkaiden rakastamia (brändinrakennus). Luomme näihin kaivoksiin tehokkaan infrastruktuurin (markkinointistrategia, digitaalinen myyntiputki) ja saamme niistä sekä käsityönä (digimarkkinointi ja sisällöntuotanto) että automaattisesti (hakukone- ja konversio-optimointi, markkinoinnin automaatio) louhittua asiakkaillemme arvokkaita mineraaleja (liidit, kaupat, eurot).”

Eikö tuo nyt toimi aika kivasti?

PRH:n hyväksyttyä Louhos Digitalin aputoiminimeksemme panimme graafisen velhomme Nikin hommiin. Hänen työpöydällään uuteen ilmeeseen saatiin upeasti tuotua symboliikkaa louhoksesta sekä vanhaa Viestintäliigan muotokieltä. Muutaman version se vaati, mutta lopputulos on ainakin omasta mielestämme ihan helvetin hieno!



Omien uusien verkkosivujen rakentaminen vaati myös hieman tavallista enemmän tuskanhikeä, mutta lopputuloksena Tuukka ”Korson barbaari” Akkasen johdolla syntyi tämä upea digiveistos, joka itsessään toimii mainiona referenssinä verkkosivuosaamisestamme.

Sisällöt ja lanseerausmarkkinoinnin suunnittelu veivät Punkalaitumen John Lennonilta eli Matti Koivistolta yöunet, mutta onhan tämä ulostulomme myös kerrassaan upea taidonnäyte. Tiimi antoi laajalla rintamalla tukea koko projektiin, eikä tässä voi yrittäjänä ja toimarina olla kuin todella ylpeä omasta joukkueesta. <3

Panokset kovenee

Brändityöryhmä haluaisi tämän lanseerauksen jälkeen varmaan hetken hengähtää, mutta nythän sitä vasta on hypätty sorvin selkään. Brändinrakennus on pitkäjänteistä työtä ja liiketoiminnalliset tavoitteet on asetettu korkealle.

Olen itse vuoden 1987 saapumiserää ja halusin maalata pitkän aikavälin tavoitteemme omaan juhlavuoteeni 2027. Paalutin Turun Sanomien hikihaastattelussa vuonna 2016, että meillä on 10 vuoden päästä yli 50 ihmistä töissä ja liikevaihtomme ylittää 10 miljoonaa. Jengi vähän nauroi epäillen partaansa.

Totuus on kuitenkin nyt se, että vuonna 2020 liikevaihtomme tulee olemaan n. 1,7 miljoonaa ja syksyisten rekryjen jälkeen työllistämme jo 28 ammattilaista. Ensi vuoden liikevaihtotavoite on asetettu 2,4 miljoonaan euroon. Kysyntää ja töitä näyttäisi riittävän, joten nyt on aika painaa talla pohjaan.

Vuoden 2027 tavoite on rikkoa tuo maaginen 10 miljoonan euron liikevaihto. Taannoisten paalutusten henkilömäärä ei kyllä näillä näkymin tule riittämään, vaan tuon tekeminen vaatii jo noin 100 ihmisen organisaation, vaikka meillä on takataskuun kehitetty eväitä myös skaalautuviin liiketoimintamalleihin.

Samaan aikaan uskon ja toivon, että pystymme kasvupolkumme varrella antamaan teoillamme suuntaa ja merkitystä elämään tuhansille sitä kaipaaville ihmisille.

Kiitos, että olet mukana. Louhitaan yhdessä.

Iiro

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä