Mikä natiivimainonta?
Natiivimainonta tarkoittaa digitaalista mainosmuotoa, jonka avulla näytetään artikkelien näköisiä mainoksia verkkomedioissa oikeiden uutisten joukossa.
Natiivimainokset koostetaan samankaltaisista elementeistä kuin uutissyötteiden esikatselukuvakkeet: yleensä mainoksista löytyy ainakin artikkelin teema, otsikko, kuva ja ingressi eli lyhyt esittelyteksti sisällöstä. Näin mainokset istuvat mahdollisimman hyvin muuhun uutisvirtaan, mutta mainosta klikkaamalla lukija päätyykin uutisartikkelin sijasta mainostajan tuottamaan kaupalliseen sisältöön.
Vaikka natiivimainokset pyritään ”piilottamaan” uutisten joukkoon, mainoksissa on kuitenkin ilmoitettava selkeästi, että kyseessä on kaupallinen tiedote. Tämän hoitaa yleensä natiivimainontaa tarjoava verkkomedia tai palvelu, joten esimerkiksi mainoskuvia ei tarvitse pilata räikeillä infoteksteillä.
Natiivimainonnan alustat
Toteutamme natiivimainontaa Sanoman ja Readpeakin mainostyökaluilla. Tutustu niiden mahdollisuuksiin alta!
Sanoma Ad Manager
Kokonaisvaltainen display-mainonnan ostamisen työkalu.
Mahdollisuudet:
- Kaikki Sanoman verkoston mainosmuodot saatavilla, digikokosivuista paraateihin ja somenostoihin
- Niin CPM- kuin CPC-hinnoiteltuja mainospaikkoja
- Mahdollistaa joustavan aikataulutuksen ja budjetin käytön
- Lähes reaaliaikainen raportointinäkymä
Lue lisää täältä.
Readpeak
Pohjoismaiden nopeimmin kasvava natiivimainonnan alusta.
Mahdollisuudet:
- Avaa ovet pienistä paikallislehdistä aina valtakunnan suurimpiin medioihin
- Saatavilla yli 100 suomalaista verkkomediaa kautta mediakentän
- CPC-hinnoittelu takaa, että maksat vain tuloksista
- Kehittyneet kohdennusmahdollisuudet uudelleenmarkkinointeineen
- Konversioseuranta ja kattava raportointipaneeli
Lue lisää blogitekstistämme tai täältä.
Natiivimainonnan ylläpito
Toteutamme myös natiivimainontaa yleisimmin kiinteähintaisena ylläpitona. Tutustu toimintamalliin alta ja kysy lisää! Tarjoamme tietenkin ratkaisut myös täsmäkampanjoihin ja lanseerauksiin.
Aloitustoimenpiteet
Digimainonta alkaa kanavakohtaisilla aloitustoimenpiteillä.
Sisältää:
- Tilien luonti tai käyttöoikeuksien hankkiminen
- Kohderyhmien valmistelu
- Evästeet ja konversioseuranta (esim. Google Analytics, Facebook Pixel)
- Materiaalien koonti ja mainoskärkien suunnittelu
Hinta per mainoskanava.
Huom: Verkkokauppamainontaa perustettaessa kerroin 1,5–3x riippuen verkkokauppa-alustasta.
Hintoihin lisätään arvonlisävero.
Mainonnan ylläpito
Kiinteähintainen kanavakohtainen ylläpitotyö jatkuvaan digimainontaan.
Sisältää:
- Mainonnan tekstisisällöt ja kohdennus
- Tekninen toteutus parhaiden käytäntöjen mukaan
- Tehokkuuden seuranta ja mainonnan optimointi
- Kuukausittainen raportointi tuloksista (esim. näkyvyys, klikkaukset, konversiot)
Hinta per mainoskanava. Tarkennetaan arvioidun työmäärän pohjalta. Arvioon vaikuttavat esim. mainosaiheiden ja kohderyhmien määrä, toimialan erityispiirteet ja mediabudjetin määrä.
Hintoihin lisätään arvonlisävero.
Mediabudjetti
Mediabudjetilla ostetaan näkyvyys mainoksille.
Huomioitavaa:
- Määritellään pohjautuen tavoitteisiin ja kohderyhmiin
- Usein sovitaan kiinteäksi kanavakohtaiseksi budjetiksi – voidaan säätää ketterästi esim. sesonkien mukaan.
- Voidaan suoraveloittaa yrityksen omalta maksutavalta tai laskuttaa Louhoksen laskulla