EN

Sisällön­tuotanto

Käytännössä kaikki teksti, mitä yrityksestäsi ulospäin viestit, on sisällöntuotantoa. Kädenlämpöisellä tai puolivillaisella sisällöntuotannolla harvemmin saat asiakkaan pukemaan ostohousuja jalkaan. Siksi hyvään sisällöntuotantoon kannattaa panostaa.

Toimiva sisällön­tuotanto myy, sitouttaa ja erottaa kilpailijoista

Maailmassa ei ole koskaan ollut yhtä paljon sisältöä ahmittavaksi kuin juuri nyt. Tietotulvan keskellä ihmiset ovat entistä vaativampia sille, minkälaista sisältöruokaa verkkokalvoilleen tarjoavat. Valikoiman jatkuvasti laajentuessa, on erottuminen massan keskeltä koko ajan haastavampaa.

Sisällöntuotannossa pitää olla jokin koukku, johon lukija tarttuu. Koukun syöttiä voi viritellä asiantuntijuuden, huumorin, herkkyyden tai oikeastaan minkä tahansa avulla – kunhan se herättää jonkinlaisen reaktion lukijassa.

Tämän onnistuessa jätät ensin yhden, sitten toisen ja lopulta lukuisia muistijälkiä, jotka johtavat tunnettuuden ja myynnin kasvuun ja parhaimmillaan kokonaisen yhteisön rakentumiseen. Toisinpäin ajateltuna taas mitäänsanomaton tai epäselvä sisällöntuotanto ohjaa lukijan helposti naapuriin.

Juuri siksi sisällöntuotantoa ei kannata tehdä vasemmalla kädellä sinnepäin sohien.

Jokaisella meistä on tarina – anna meidän kertoa omasi

Sisällöntuotanto ja yritysten tarinoiden sekä ilmiöiden kertominen olivat Louhos Digitalia edeltäneen Viestintäliigan kivijalka, jonka päälle muu palvelukattaus aikoinaan rakennettiin. Vuosien varrella mukaan on tarttunut valtavasti kokemusta ja näkemystä siitä, miten asiakkaamme pystyvät hyvällä sisällöntuotannolla kasvattamaan liiketoimintaansa. 

Tekstinikkarimme venyvät moneen, vaikka kivenkovia ammattilaisia ovatkin. Välillä herkistellään, välillä hekotellaan. Joskus kirjoitetaan jääkiekosta, joskus taas uppoudutaan ilmalämpöpumppujen saloihin. Tavoite on kuitenkin aina sama: tuottaa lisäarvoa asiakkaalle. Sisällöntuotannon palvelukatalogimme kattaa lähes kaiken, mitä kirjoittamiseen voi sisältyä. Pääasiassa toimimme digitaalisen maailman koukeroissa, mutta tarvittaessa niputamme tarinat vaikka koviin kansiin.

Mikäli sinulla on tarina kerrottavana, mutta aika, halu tai osaaminen puuttuvat, anna meidän auttaa!

Sisällön­tuotantoa käytännössä

Kiinnostuitko?

Petteri Poukka

Content Director & Co-Founder

Petteri Poukka

Ota yhteyttä